maanantai 30. tammikuuta 2017

Alkanutta Vuotta 2017

Viime vuosi päättyi käsityöbuumiin ja uusi vuosi jatkaa samaa rataa. Viime töikseni enne vuodenvaihdetta sain valmiiksi "ikuisuus projekti " Maggi the Owl:n. Yhden Maggien olen jo aiemmin tehnyt ja tämän toisen palaset ovat olleen valmiina lähes kaksi vuotta. Nyt oli sopiva hetki yhdistää ne.




Tästäkin Maggiesta tuli oikein onnellisen näköinen ja hän sai jäädä asumaan ihan meidän omaan olkkariin :-)

Joulun jälkeen olin viikon töissä ja sitten iski vanhuus! Synttäreitäni seuraavana päivänä jämähti alaselkä jumiin ja sit aukoessa olinkin kaksi viikkoa sairaslomalla. Siinä tuli muutamat Anelmaiset värkättyä aikaa kuluttaakseni. Ne eivät olleet erityisesti kenellekään. Kunnes töihin palattuani tajusin pitkäaikaisen työkaverin jäävän kahden päivän kuluttua ansaituille eläkepäiville. Liekö sitten alitajunnassani ollut kuitenkin ajatus kenelle sukat voisivat kuulua koska väritys oli ihan prikulleen työkaverilleni sopiva.



Tällä kertaa vähän hifistelin ja lisäsin vähän blingblingiä näihin sukkiin :-)

Rakas mieheni käyttää Rauman Lukko -sukkiaan tietysti vain Raumalla. Liedon kotiin tarvittiin siis omat sukat. Herran oma toive oli että käytän pelkästään jämälankoja ja tällainen oli sitten lopputulos:


Tulipahan riemunkirjavat ja iloiset sukat. Mutta iloinen ja aina positiivinen on niiden käyttäjäkin, maailman ihanin mies <3

Viikko sitten työkaverini Pirkko pyysi minulta uusia sukkia. Hänelle tein ennen joulua Pirkon näköiset -sukat eli Pirkkoset kiitos muuten tuosta Pirkkoset -nimestä lukijalleni Virpille :-) 
Tällä kertaa toiveena oli lyhytvartiset, rypistyvät sukat joiden värillä ei ollut väliä kunhan ei ole mustat. Ei muuta kuin luovuus valloilleen:


 Ryppyvarsi on vanha tuttu vuosien takaa ja hyväksi havaittu.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Uniikkilapaset

Kirjoneulebuumi senkun jatkuu. Olen pitkään ihaillut Pinterestissä ja Ravelryssä erilaisia kirjoneulelapasia joissa on koirien tai kissojen kuvia. Halusin ilahduttaa rakasta ystävääni lapasilla joissa seikkailee hänen oma ihana villakoiransa Niilo. Valmista ohjetta joka olisi ollut mieleinen en löytänyt joten kehittelin oman mallin. Siitä sitten piirtelin ruutupaperille muutaman version ja vielä neuloessakin suunnitelma muuttui. Tällaiset niistä sitten lopulta tuli:


Lankana Novitan Luxus Alpaca ja Gjestalin Maija, puikot 2.75mm


Joulukin väjäämättä lähestyy. Tänä vuonna pukinkontista löytyy erityisen paljon itsetehtyjä lahjoja. Tässä yhdet niistä. Blogissa jo aiemmin esitellyt Reaverset. Tällä kertaa klassikkoväri kirkkaan punainen. Seuraavat tossut on puikoilla tulossa....


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pirkon näköiset sukat

Olisiko siinä hyvä nimi näille omaa designia oleville sukille? Työkaverini Pirkko pyysi minua neulomaan itselleen lyhytvartiset jämälankasukat joissa on tuo pitsikoristeraita. Jämälankalaatikosta sattui löytymään juuri Pirkon värisiä erisävyisiä turkooseja lankoja. Sitten vaan oma mielikuvitus valloilleen ja tässä lopputulos! Inspiraatiota on (kuten jokainen arvaa...) saatu Anelmaisista mutta uskallan väittää tämän silti olevan Pärren omaa designia. Kantapään tein ensimmäistä kertaa ranskalaisena versiona ja tykästyin siihen. 



torstai 10. marraskuuta 2016

Kuin silloin ennen...

Tänä syksynä on iskenyt neulomisvimma oikein urakalla. Pitkästä aikaa :-)
Tuntuu ettei malttaisi töissäkään käydä ja iltaisin tulee vain istuttua sohvalla puikot kädessä. Tulostakin on sentään tullut. 

Ensimmäisen esittelyyn pääsee "ikuisuusprojekti" (ainakin miehen mielestä...) nimittäin Lukko -sukat. Tulin luvanneeksi miehelleni että jos hän joskus minua kosii neulon hänelle Lukko -villasukat. Tässä ne nyt sitten vihdoin ovat :-)


Lanka on Gjestalin Jannea ja malli ihan oman luovuuden tulos :-)

Blogin historiaa tutkiessa voi todeta että minulle iskee joka syksy kirjoneulebuumi. Niin tänäkin vuonna. Vanhat suosikkini Norskit  tipahtivat jälleen kerran puikoilta. Nämä menivät sitten tulevan anopin nimpparilahjaksi kun sattuivat valmistumaan juuri nimipäivää edeltävänä päivänä. Lanka seiska veikkaa.


Syksyllä on tullut myös aika monta sukkatilausta. Ensimmäinen tilaustyö oli Reaverset. Näistähän on olemassa useampi ohje ja tällä kertaa tein ne joissa pohja on virkattu. Minusta se on vielä paremman ja aidomman näköinen kun neulottu versio.


Työkaverini tilasi tyttärilleen joululahjaksi Anelmaiset tyttöjen lempiväreissä. Oli mukava tehdä vaihteeksi vähän pienemmässä koossa nämä suosikkisukat. 


Puikoilla on jo tulossa lisää sukkia ja lapasia. Luvassa lyhyet Anelmaisten inspiroimat sukat  ja itse suunnitellut kirjoneulelapaset :-)
 
 



tiistai 20. syyskuuta 2016

Rakkautta vain

Rakkautta vain, sitähän se elämä on ollut kohta kaksi vuotta. Tähän sopii vanha kunnon klisee päivääkään en vaihtaisi pois :-)

Elämässä tuntuu olevan sisältöä nykyään niin ettei käsitöitä juurikaan enää ehdi tehdä. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu miltä kantilta asiaa tarkastelee. Kaiken rakastamisen lomassa ehdin kuitenkin kesälläkin tekaista parit Anelmaiset. Molemmat työkaverin tilauksesta. Toiset meni lahjaksi ja toisen omaan käyttöön.

Välillä muutakin väriä kun vaaleanpunaista.....





                               28.6.2016 Rakkaus sai sinetin kun vastasin kosintaan kyllä <3

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lisää Anelmaisia....


Unelmaisiin Anelmaisiin jää näemmä koukkuun! Kolmannet Anelmaiset valmistuivat viime viikolla. Välissä tein työkaverilleni ja hyvälle ystävälleni lahjaksi myös Anelmaiset hänen vaihtaessaan työpaikkaa. Niiden väritys oli turkoosi/musta. Odottelen vielä kuvaa kyseisistä sukista, itse en ehtinyt niitä kuvata kun valmistuivat niin viimetipassa.

Nämä kuvissa olevat sukat tilasi toinen työkaverini.



 
Seuraavat ovat jo puikoilla.....
 

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Unelmaiset Anelmaiset



Olen jo pitkää ihaillut netissä Anelma Kervisen Anelmaiset -sukkia. Ehdotin  eräälle 9 -vuotiaalle nuorelle neidolle että tekisin hänelle kyseiset sukat hempeästi harmaa-vaaleanpunaisena. Yhdessä valittiin langat ja suunniteltiin kukkien paikat. Sukat olivat yllättävän nopeat neuloa. Varmaankin tuo vaihteleva kirjoneulu pitää mielenkiintoa yllä ja sukat valmistuvat sukkelaan.



 
Näitä on jo toiset tulossa. Isompiin jalkoihin ja ihan eri värisenä. Siinä yksi tämän mallin kiehtova ominaisuus. Vaihtamalla värimaailmaa saa aina ihan uudet erilaiset saajansa näköiset sukat :-)